Minusta tuli psykoterapeutti

Pitkä matka ammattiin, mutta vielä pidempi matka itseen

Eilen, 6.11.2026, minusta tuli psykoterapeutti. ❤️

Näitä sanoja on aika uskomatonta kirjoittaa. Tätä hetkeä olen odottanut pitkään. Välillä se on tuntunut olevan ihan nurkan takana ja välillä taas niin kaukana, ettei loppua ole meinannut näkyä.

Nyt se on tässä. Pitkä koulutus on takana ja yksi elämäni merkityksellisimmistä matkoista tullut päätökseen. Ja vaikka olen tästä valtavan onnellinen ja ylpeä, olo on myös yllättävän haikea.

Unelmasta tuli totta

Olen haaveillut ihmismielen parissa työskentelemisestä oikeastaan lapsesta asti.

Jo Hietaman ala-asteella ajattelin, että haluaisin olla sellainen ihminen, jolle muut voisivat lehteen kirjoittaa huolistaan ja kysyä neuvoa. Joku sellainen toimittaja-psykologi… Äänekosken lukion mahtava opettaja Jyrki Rossi inspiroi minut pohtimaan psykologian, teologian ja filosofian välillä. Ihmisen mieli, elämä ja kaikki se, mikä meitä liikuttaa, ovat kiinnostaneet minua aina.

Elämä ei kuitenkaan kuljettanut ihan suorinta reittiä tähän pisteeseen. Minusta tuli ensin lähihoitaja, sitten sairaanhoitaja. Työskentelin mielenterveystyössä ja ajattelin jo vuosia sitten, että kunhan saan riittävästi työkokemusta, haen psykoterapeuttikoulutukseen.

Sitten elämä tapahtui. Vuodet vierivät, tuli muita opintoja, johtamistyötä, perhe-elämää ja kaikenlaista muuta. Lopulta siihen meni noin 15 vuotta enemmän kuin olin joskus ajatellut.

Mutta tiedättekö mitä? Olen siitä oikeastaan aika kiitollinen. En olisi ollut silloin sama ihminen kuin nyt. Enkä varmasti samanlainen terapeuttikaan.

Kaikki ne vuodet, kokemukset, onnistumiset, pettymykset, ihmissuhteet ja elämän mutkat ja kohtaamiset ovat tuoneet tähän hetkeen jotain sellaista, mitä ei olisi voinut oppia yhdestäkään kirjasta.

Psykoterapeutiksi ei kasveta vain kirjoja lukemalla

Kun aloitin kognitiivis-analyyttisen psykoterapian koulutuksen Helsingin yliopistossa, tiesin kyllä, että edessä olisi paljon opiskelua, asiakastyötä, työnohjausta ja oman työn tutkimista.

Mutta en ehkä ihan ymmärtänyt, miten paljon joutuisin tutkimaan myös itseäni.

Välillä olen ollut aivan valtavan innostunut. Välillä väsynyt, epävarma ja turhautunut. On ollut hetkiä, jolloin olen epäillyt omaa osaamistani, ja niitä, jolloin olen huomannut ymmärtäväni jotain aivan uudella tavalla.

Ehkä yksi tärkeimmistä oivalluksistani on ollut se, ettei minun tarvitse terapeuttina tietää kaikkea. Minun ei tarvitse löytää jokaiseen tilanteeseen oikeita sanoja tai ratkaisuja.

Paljon tärkeämpää on oppia olemaan läsnä, kuuntelemaan, ihmettelemään ja tutkimaan yhdessä asiakkaan kanssa sitä, mitä hänessä, minussa ja meidän välillämme tapahtuu.

Ihmiset tekevät matkasta merkityksellisen

En voi kirjoittaa tästä matkasta puhumatta meidän koulutusryhmästä. ❤️

Miten valtava onni minulla onkaan ollut saada kulkea nämä vuodet juuri tämän porukan kanssa! Meidän ryhmässä on ollut jotain aivan erityistä. Lämpöä, viisautta, rohkeutta, herkkyyttä ja ennen kaikkea aivan valtavasti huumoria.

Olemme jakaneet paljon muutakin kuin opiskeluun liittyviä asioita. Olemme puhuneet elämästä, ihmissuhteista, peloista, onnistumisista ja epävarmuuksista. Olemme nähneet toisistamme myös niitä puolia, joita ei ihan jokaiselle näytetä.

On ollut turvallista olla keskeneräinen. On saanut kysyä tyhmiä kysymyksiä, olla eri mieltä, itkeä, nauraa ja välillä olla ihan pihalla.

Olemme kannatelleet toisiamme silloin, kun voimat ovat olleet vähissä, ja iloinneet yhdessä onnistumisista. Nyt, kun yhteinen koulutusmatka päättyy, tuntuu haikealta ajatella, ettei enää kokoonnuta samalla tavalla yhteen.

Onneksi ihmiset eivät katoa elämästä, vaikka koulutus päättyy. Ainakaan nämä ihmiset. ❤️

Kiitos myös asiakkailleni

Yksi tämän koulutuksen suurimmista lahjoista ovat olleet asiakkaani. Olen saanut kulkea rinnalla tilanteissa, joissa elämä on ollut vaikeaa, kipeää ja joskus hyvinkin raskasta.

Olen saanut kuulla tarinoita, joita ei ole ehkä koskaan aiemmin kerrottu kenellekään. Olen saanut nähdä valtavaa rohkeutta, haurautta, toivoa ja muutosta.

Ja olen saanut oppia. Jokainen asiakas on opettanut minulle jotain ihmisyydestä. Myös itsestäni.

Psykoterapia ei ole yksisuuntainen tapahtuma, jossa terapeutti tietää ja asiakas oppii. Se on kahden ihmisen välinen suhde, jossa tutkitaan yhdessä asioita, joille ei aina ole valmiita vastauksia.

Olen saanut huomata, miten merkityksellistä voi olla se, että joku tulee todella kuulluksi ja nähdyksi. Että vaikeidenkin kokemusten äärelle voi pysähtyä ilman kiirettä päästä niistä eroon.

Tunnen valtavaa kiitollisuutta siitä luottamuksesta, jota asiakkaani ovat minulle osoittaneet.

Mitä minussa on muuttunut?

Tätä olen miettinyt paljon viime aikoina. Kuudessa vuodessa, mitä tämä terapiamatka on kestänyt, olen oppinut valtavasti psykoterapiasta, mutta ehkä vielä enemmän ihmisyydestä.

Olen alkanut ymmärtää aiempaa syvemmin, miten menneisyytemme kulkee mukana nykyhetkessä. Miten varhain opitut tavat suojautua, pärjätä ja olla suhteessa toisiin voivat seurata meitä vuosikymmeniä. Ja miten vaikeaa niistä voi olla luopua, vaikka ne eivät enää palvelisi meitä.

Olen oppinut katsomaan myös omaa toimintaani uteliaammin. Miksi reagoin näin? Mitä yritän suojata? Mikä minussa aktivoituu juuri tässä tilanteessa?

En tietenkään ole tullut valmiiksi ihmisenä. Eikä sellaista päivää taida koskaan tullakaan. Mutta huomaan suhtautuvani itseeni monessa asiassa lempeämmin. Ja ehkä uskallan nykyään myös olla enemmän oma itseni.

Tämä koulutus on vahvistanut ajatustani siitä, ettei ihmistä tarvitse korjata. Meissä kaikissa on puolia, jotka ovat syntyneet tarpeesta selviytyä. Niillä on ollut oma tärkeä tehtävänsä, vaikka ne myöhemmin aiheuttaisivatkin kärsimystä.

Kun näitä puolia oppii ymmärtämään, voi vähitellen syntyä myös mahdollisuus toimia toisin. Tässä on minulle jotain todella kaunista.

Ja nyt?

Nyt olen siis psykoterapeutti. ❤️

Titteli, jota olen tavoitellut niin pitkään, on vihdoin totta. Se tuntuu samaan aikaan suurelta ja jotenkin ihan tavalliselta. Olenhan tehnyt tätä työtä jo koulutuksen aikana. Tavannut asiakkaita, istunut heidän kanssaan vaikeiden asioiden äärellä, iloinnut oivalluksista ja pohtinut omaa työtäni.

Silti jokin on nyt muuttunut.

Yksi pitkäaikainen unelma on toteutunut. Ja sen mukana avautuu kokonaan uusi vaihe elämässäni.

Mutta juuri nyt haluan nauttia tästä hetkestä.

Olla ylpeä siitä, mitä olen tehnyt. Antaa itselleni luvan iloita. Ja ehkä vähän herkistyäkin siitä, että yksi niin pitkään mukana kulkenut haave on nyt totta.

Olen kiitollinen opettajilleni, työnohjaajilleni, asiakkailleni, läheisilleni ja kaikille niille ihmisille, jotka ovat kulkeneet mukana tällä matkalla.

Ja erityisesti meidän ihanalle koulutusporukalle. Te teitte tästä matkasta paljon enemmän kuin koulutuksen. ❤️

Rankka reissu, mutta todellakin kannatti käydä. 🥹🥂

Ja ehkä kaikkein hienointa on se, että vaikka koulutus päättyi, uteliaisuus ihmismieltä kohtaan ei ole vähentynyt yhtään.

Päinvastoin.

Tiina Saarikoski

Kognitiivis-analyyttinen psykoterapeutti ❤️