Kohti uutta– miksi päätin lähteä opiskelemaan työnohjaajaksi?

Joskus huomaa kulkevansa kohti uutta, vaikka jokin aiempi matka on vielä kesken. Psykoterapeuttikoulutukseni lähestyy loppuaan, ja samaan aikaan olen ottamassa jo seuraavaa ammatillista askelta: aloitan dialogis-voimavarakeskeisen työnohjaajakoulutuksen.

Ajatus voi kuulostaa siltä, että tässäkö ei olisi jo ollut riittävästi opiskeltavaa. Silti työnohjaajakoulutus ei tunnu irralliselta uudelta alulta, vaan luontevalta jatkolta kaikelle sille, mitä olen työssäni, johtajana ja psykoterapiaopintojeni aikana oppinut.

Miksi päätin lähteä opiskelemaan työnohjaajaksi?

Olen työskennellyt lähes 20 vuotta sosiaali- ja terveysalan esihenkilö- ja johtamistehtävissä. Vuosien aikana olen ollut perustamassa uusia palveluyksiköitä, johtanut moniammatillisia työyhteisöjä ja elänyt mukana monenlaisissa muutoksissa. Työhöni on kuulunut henkilöstöä, taloutta, laatua, kehittämistä ja vastuuta – kaikkea sitä, mistä johtamistyön ajatellaan koostuvan.

Vuosien varrella olen kuitenkin huomannut, että työelämän vaikeimmat kysymykset eivät useinkaan löydy prosesseista, tehtävänkuvista tai organisaatiokaavioista.

Ne löytyvät ihmisistä ja ihmisten väliltä.

Työpaikalle tullessamme emme jätä itseämme oven ulkopuolelle. Tuomme mukanamme omat kokemuksemme, tunteemme, tapamme olla vuorovaikutuksessa ja keinomme selviytyä paineesta. Yksi ottaa vastuuta silloinkin, kun sitä on jo liikaa. Toinen vetäytyy ristiriidan hetkellä. Kolmas yrittää pitää kaiken koossa. Joku kaipaa enemmän selkeyttä, toinen vapautta ja luottamusta.

Nämä erilaiset tarpeet ja toimintatavat vaikuttavat siihen, mitä työyhteisössä tapahtuu. Joskus haaste näyttää olevan työn organisoinnissa, vaikka sen taustalla voikin olla jotain, mitä ihmisten välillä tapahtuu ja mistä ei ole vielä osattu puhua.

Johtamisesta kohti yhdessä ajattelemista

Johtajana minulta on usein odotettu vastauksia, ratkaisuja ja päätöksiä. Ne kuuluvat johtamiseen, eikä vastuuta voi ulkoistaa. Samalla olen oppinut, ettei kaikkea voi ratkaista yksin eikä työyhteisön viisautta kannata ohittaa.

Joskus tärkeintä ei ole antaa heti vastausta. Tärkeämpää voi olla pysähtyä kuuntelemaan, mitä ihmiset yrittävät sanoa, millaisia kokemuksia tilanteeseen liittyy ja mitä emme vielä ymmärrä.

Olen huomannut yhä selvemmin, kuinka keskeisiä luottamus ja psykologinen turvallisuus ovat työyhteisön toiminnalle. Kun ihminen kokee tulevansa kuulluksi ja arvostetuksi, hänen on helpompi tuoda esiin ajatuksiaan, kysymyksiään ja myös keskeneräisyyttään. Riittävä turvallisuus mahdollistaa sen, että vaikeitakin asioita voidaan tutkia yhdessä ilman, että jonkun täytyy heti puolustautua tai vetäytyä.

Tämä ajatus on minulle tärkeä myös työnohjauksessa: kuulluksi tuleminen avaa tilaa ymmärrykselle.

Miksi haluan tarjota työnohjausta myös yksilöille?

Yksilötyönohjaus tuntuu minulle tärkeältä myös oman ammatillisen ja henkilökohtaisen polkuni vuoksi. Olen kasvanut yrittäjäperheessä, aloittanut työurani lähihoitajana oppisopimuksella, kouluttautunut psykiatriseksi sairaanhoitajaksi ja edelleen kliiniseksi asiantuntijaksi YAMK-opinnoissa. 

Olen tehnyt lähes 20 vuotta esihenkilö- ja johtamistyötä, rakentanut samalla omaa yritystäni ja kulkenut pitkään kohti haavettani psykoterapeutin ammatista. Tähän kaikkeen ovat kuuluneet myös neljän lapsen perhe-elämä, päivätyön ja yrittäjyyden yhdistäminen sekä opinnot, jotka ovat vaatineet paljon aikaa, sitoutumista ja järjestelyjä. Tunnen omasta kokemuksestani yrittäjyyden vapauden ja innostavuuden, mutta myös vastuun, epävarmuuden ja sen, kuinka helposti työ kulkee mukana vapaa-ajalle. Tiedän myös, miltä tuntuu yrittää sovittaa yhteen monta itselle tärkeää asiaa ja huomata, etteivät omat voimavarat ole rajattomat. 

Palautuminen, stressin tunnistaminen, omista tarpeista huolehtiminen ja rajojen asettaminen eivät ole minulle vain työelämän käsitteitä, vaan asioita, joita olen joutunut itsekin pohtimaan ja opettelemaan. Siksi haluan tarjota yksilötyönohjauksessa tilan, jossa voi tarkastella oman työn lisäksi myös itseään työntekijänä, johtajana tai yrittäjänä – sitä, mitä työ itsessä herättää, mikä kannattelee ja missä kohdassa olisi tärkeää pysähtyä.

Psykoterapiaopinnot muuttivat tapaani katsoa työelämää

Kognitiivis-analyyttiset psykoterapiaopintoni ja työ omalla vastaanotollani ovat syventäneet ymmärrystäni ihmisen mielestä, tunteista, vuorovaikutuksesta ja toistuvista toimintamalleista.

Olen alkanut tarkastella entistä tarkemmin sitä, mitä meissä ja meidän välillämme tapahtuu. Millaisiin rooleihin päädymme suhteessa toisiimme? Mitä odotamme itseltämme ja muilta? Miksi jokin tilanne herättää yhdessä ihmisessä voimakkaan tarpeen toimia ja toisessa halun vetäytyä? Miten aiemmat kokemuksemme vaikuttavat siihen, kuinka tulkitsemme työyhteisön tapahtumia?

Työnohjaus ei ole terapiaa. Psykoterapeuttinen osaaminen voi kuitenkin tuoda työnohjaukseen hieman terapeuttisemman tavan katsoa työelämää, työyhteisöä ja itseä työntekijänä. Se voi auttaa pysähtymään myös niiden kokemusten äärelle, joille kiireisessä työarjessa ei aina löydy aikaa tai sanoja.

Miksi juuri dialogis-voimavarakeskeinen työnohjaus?

Aloitan dialogis-voimavarakeskeisen työnohjaajakoulutuksen Tampereen kesäyliopistossa. Koulutus on 60 opintopisteen laajuinen ja kestää vuodet 2026–2028.

Dialogisuus tarkoittaa minulle aitoa kuuntelemista ja yhdessä ajattelemista. Työnohjaajan tehtävä ei ole tulla paikalle kaikkitietävänä asiantuntijana kertomaan, mikä työyhteisössä on vialla ja kuinka muiden pitäisi toimia. Ymmärrys rakentuu yhdessä, kun erilaiset kokemukset ja näkökulmat saavat tulla kuulluiksi.

Samaan tilanteeseen voi liittyä monta erilaista kokemusta, jotka voivat kaikki olla omalla tavallaan tosia. Juuri tämän monitulkintaisuuden tutkiminen voi avata jotain uutta.

Voimavarakeskeisyys puolestaan tarkoittaa sitä, ettei huomio jää vain ongelmiin. Vaikeuksien rinnalla etsitään sitä, mikä jo toimii. Mitä työyhteisössä osataan? Mistä on selvitty aikaisemmin? Millaisia vahvuuksia ihmisillä ja yhteisöllä jo on? Minkä varaan voidaan rakentaa seuraava askel?

Voimavarakeskeisyys ei tarkoita vaikeiden asioiden ohittamista tai päälle liimattua myönteisyyttä. Se tarkoittaa, että ongelmien rinnalla säilytetään näköala mahdollisuuksiin, toimijuuteen ja tulevaisuuteen.

Minä - me - työ

Ajattelen työnohjausta kolmen toisiinsa liittyvän näkökulman kautta.

Minä tarkoittaa omaa ammatillista identiteettiä, roolia, vastuuta, rajoja, voimavaroja ja työn herättämiä tunteita.

Me tarkoittaa vuorovaikutusta, yhteistyötä, ihmissuhteita, kuulluksi tulemista ja kaikkea sitä, mitä ihmisten välillä tapahtuu.

Työ tarkoittaa perustehtävää, rakenteita, vastuita, tavoitteita, työn sujuvuutta ja merkityksellisyyttä.

Nämä kolme vaikuttavat jatkuvasti toisiinsa. Työn rakenteet vaikuttavat ihmisiin, ihmisten kokemukset vuorovaikutukseen ja vuorovaikutus siihen, kuinka hyvin perustehtävä toteutuu.

Luonteva seuraava askel

Työnohjaajakoulutus tuntuu tässä vaiheessa työuraani hyvin luontevalta suunnalta. Siinä yhdistyvät pitkä kokemukseni johtamisesta, mielenterveystyöstä saamani ymmärrys sekä psykoterapeuttinen tapani tarkastella ihmistä ja vuorovaikutusta.

Haluan tarjota työnohjauksessa tilan, jossa ei tarvitse heti tietää tai ratkaista kaikkea. Tilan, jossa voidaan pysähtyä, ajatella yhdessä ja kuulla erilaisia näkökulmia. Tilan, jossa vaikeitakaan asioita ei tarvitse väistää, mutta jossa huomataan myös vahvuudet, onnistumiset ja se hyvä, jonka varaan voidaan rakentaa.

Ehkä työnohjauksessa ei aina löydetä yhtä suurta vastausta. Joskus tärkeintä on, että jokin alkaa hahmottua hieman selvemmin: oma rooli, yhteinen suunta tai se, mitä meidän välillämme juuri nyt tapahtuu.

Siitä voi alkaa uudenlainen ymmärrys – ja joskus myös mahdollisuus toimia toisin.