Aika joulun ja uuden vuoden välissä
Vuoden hiljaisin hetki?
Tässä ajassa on jotain erityisen herkkää. Ulkona on pimeää, päivät tuntuvat lyhyiltä ja keho kulkee hitaammin kuin mieli. Moni huomaa, että vaikka joulun kiireet ovat ohi, sisäinen paine ei hellitä. Mieli kuiskaa – tai joskus vaatii – että nyt pitäisi jo tehdä, ryhdistäytyä ja ottaa uusi vuosi haltuun. Aloittaa puhtaalta pöydältä, korjata itseään, edetä.
Samaan aikaan keho ei vastaa kutsuun. Se on väsynyt, raskas tai ylivireä. Uni ei ehkä ole palauttavaa, ajatukset poukkoilevat tai olo on vetämätön ilman selvää syytä. Tämä ristiriita voi tuntua hämmentävältä. Miksi en saa itseäni liikkeelle, vaikka "pitäisi"? Miksi en ole innostunut, vaikka uusi vuosi on alkanut?
Kognitiivis-analyyttisesta näkökulmasta tällaisessa hetkessä aktivoituvat usein tutut vastavuoroiset asetelmat. Sisäinen vaativa ääni ottaa ohjat ja asettaa kehon asemaan, jossa sen pitäisi jaksaa, sopeutua ja suoriutua. Kun keho ei tähän pysty, seuraa helposti pettymys, syyllisyys tai itsen moittiminen. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että jokin olisi rikki, vaan siitä, että vanha selviytymisen malli aktivoituu automaattisesti, erityisesti kuormituksen ja epävarmuuden keskellä.
Juuri tämä tekee tästä vuodenajasta merkityksellisen pysähtymisen kannalta. Kun ulkoinen tempo hidastuu, sisäiset mallit tulevat helpommin näkyviin. Miten puhun itselleni, kun olen väsynyt? Miten suhtaudun itseeni silloin, kun en vastaa omia tai ympäristön odotuksia? KAT-ajattelussa tällaiset hetket eivät ole häiriöitä, vaan arvokkaita havaintopaikkoja. Niissä on mahdollista alkaa tunnistaa omia toistuvia tapoja suhtautua itseensä ja toisiin.
Usein mieli jatkaa suorittamista vielä pitkään sen jälkeen, kun keho on jo ylittänyt rajansa. Vaativuus ei tunne vuodenaikoja eikä biologista rytmiä. Se elää omien sääntöjensä mukaan ja uskoo, että lepäämällä jää jälkeen. Keho taas toimii toisin. Se tarvitsee rauhoittumista ennen kuin se voi palautua, ja palautumista ennen kuin se voi taas innostua. Tässä kohtaa pysähtyminen ei ole luovuttamista, vaan suhteen muuttamista itseen.
Levosta on tullut monelle suoritus. Sitäkin tehdään tehokkaasti ja oikein. Silti juuri nyt lepo ei synny päätöksellä, vaan kehoa kuuntelemalla. Rauhoittaminen on KAT-näkökulmasta myös uudenlaisen vastavuoroisuuden harjoittelua. Sen sijaan että vaativa mieli komentaa ja keho yrittää selviytyä, syntyy tilaa suhteelle, jossa kehoa kuullaan ja sen viesteihin vastataan.
Turva on keholle konkreettinen kokemus. Se syntyy usein tutusta ja ennakoitavasta. Tuttu elokuva, jonka juonen tietää jo ennalta, voi rauhoittaa hermostoa enemmän kuin mikään uusi ja vaativa katsottava. Sama koskee kirjaa, jonka maailmaan on aiemminkin saanut upota, tai sarjaa, jonka äänet ja rytmi ovat jo tuttuja. Keholle nämä ovat viestejä siitä, ettei tarvitse olla valppaana tai varautua.
Myös toisten ihmisten läheisyys liittyy vahvasti vastavuoroisiin asetelmiin. Kun saa olla toisen seurassa ilman vaatimusta, suorittamista tai selittämistä, keho voi kokea tulevansa hyväksytyksi sellaisena kuin on. Hiljainen yhdessäolo, yhteinen teehetki tai pelkkä rinnakkainen läsnäolo voivat muuttaa sisäistä asetelmaa vaatimuksesta vastaanottamiseen.
Turvaa rakentavat myös kehon aistimukset. Pehmeä viltti, lämmin suihku, hämärä valaistus tai rauhallinen musiikki auttavat kehoa irrottautumaan hälytystilasta. Hengityksen hidastuminen ja kehon painon tunteminen tässä hetkessä palauttavat yhteyttä itseen. KAT-näkökulmasta nämä eivät ole vain rentoutumiskeinoja, vaan tapoja vahvistaa kokemusta siitä, että omiin tarpeisiin saa vastata.
Juuri nyt on hyvä hetki pysähtyä oman mielen äärelle siksi, että mitään ei tarvitse vielä ratkaista. Tämä ajanjakso tarjoaa tilan havainnoida ilman vaatimusta muutoksesta. Kun huomaa, milloin vaativuus aktivoituu ja milloin keho kaipaa turvaa, syntyy mahdollisuus lempeämpään suhteeseen itseä kohtaan. Usein vasta tällaisessa tilassa alkaa näkyä, mitä oikeasti tarvitsee – ei siksi, että pitäisi muuttua, vaan siksi, että tulisi paremmin kohdatuksi.
Tämä aika ei pyydä meitä olemaan tehokkaita. Se kutsuu kuuntelemaan sisäisiä liikkeitä ja antamaan niille merkityksen. Kun annat itsellesi luvan pysähtyä ja rauhoittaa kehoa, alat samalla muuttaa suhdetta itseesi. Ja juuri siitä KAT-työssäkin pohjimmiltaan on kyse.
